Paha pukki

Lomaosaamattomuus on minua.

Viime talviloman sairastin flunssaa ulkomaanmatkan ajan, kesällä kärsin jatkuvasta olkapäätulehduksesta ja reisilihaksen revähdyksestä pesäpallon takia, ja joululoma tuntuu etenevän kohti loppuaan jatkuvan päänsäryn ja painajaisunien kourissa.

Liekö asialla yhteyttä juuri kesken olevaan kirjaan Virginia Woolf: A Writer's Diary, mutta olen nähnyt toistuvasti unta, jossa minusta kasvaa mustia koiperhosia. Herään täsmälleen sillä hetkellä, kun inhon kourissa kierien ymmärrän näkeväni painajaista.

Painajainen oli myös se toisenlainen pukki, joka kävi vierailulla Tapaninpäivänä. Entinen Suuri Rakkaus oli ollut sanojensa mukaan postipaketissa kahdeksan viikkoa, ja kaipa se oli sitten Posti, joka hänet minun kotiini toi joulunpyhiä sulostuttamaan. Vanha suola ja Suuret Rakkaudet ovat kummallinen juttu: Mikä saa ihmisen rakastumaan? Mikä saa ihmisen rakastamaan uudestaan ja uudestaan pettymisten jälkeen? Eikö ihminen, tuo luomakunnan rationaalinen kruunu, todellakaan pysty hallitsemaan tätä asiaa järjellään?

Loma taitaa kulua loppuun lukien. Kesken on edellä mainitun lisäksi Katherine Mansfieldin Bliss & Other Stories, Margaret Atwoodin Selected Poems sekä kuolettavan tylsä Charlotte Sturgessin Redifining the Subject: Sites of Play in Canadian Women's Writing. Ensiyön aikana pitäisi myös jotenkin muistella mieleen vuosien takainen ymmärrys Homi K. Bhabhan esseekokoelmasta The Location of Culture, sikäli mikäli se mitenkään mahdollista on -- ymmärrys, siis.

Aikaa kirjoittaa jää varsin vähän. Luulen, että olen keksinyt ensimmäisen lauseen, mutta se (tuleeko koko hommasta mitään) epäilyttää minua. Verryttelyksi olen kirjoittanut runomuotoisia kirjeitä Virginialle.
En tiedä, missä niistä puhun minä, missä V.W.

Jotta en saisi mitään järkevää aikaiseksi, kaadan nyt itselleni lasillisen kotitekoista vuosikertapunkkua ja lämmitän saunan.
Se kuulostaa jotenkin lomalta.