Minä ja transistorini

Selailin tänään erästä kotimaista kirjallisuusjulkaisua, jota silloin tällöin -- kun se postilaatikosta tipahtaa -- tulee selailtua, ja tämä uusin numero oli, jos näin banaalisti saa kaunokirjallispainotteista julkaisua kuvailla, tylsin numero ikinä.

Kun itse asetettu valinnanpakko oli lehden ja Ylpeys ja ennakkoluulo -elokuvan kolmannen uusintakerran välillä, valitsin elokuvan. Onhan siinä sentään jonkinlaista tunnetta. Tyhjänpäiväiset sanasodat ja -helinät kyllästyttävät minua. Ei ole täysin välttämätöntä tietää, kuka kukin on, ja kuinka tuo kukin kirjoittaa. Ei myöskään ole välttämätöntä tietää, miten kriitikko ei tälläkään kerralla ole ehkä ymmärtänyt lukemastaan kirjasta ja sen tematiikasta kaikkea tarpeellista, minkä vuoksi kirja julistettakoon tasapaksuksi, tasapainoiseksi, taseettomaksi tai tahattomaksi. Kukin valitkoon itselleen sopivimman adjektiivin.

On lukuisia tapoja olla käyttämättä alkoholia. Kaikkiin niistä liittyy aivosähköjen purkaminen pieniin osiin ja hajauttaminen erilaisiin kohteisiin siten, että hermostuneisuudelta ja ärsyyntymiseltä vältytään. Sain syntymäpäivälahjaksi Geishaa, lempikarkkiani. Anna-Leena Härkösen karkeista voi lukea em. lehdestä.
Ei ole kirjailijan vika, jos setä ei enää tykkää karkeista niin kuin kadotetussa lapsuudessaan, jolloin uskalsi vielä olla sitä mieltä, että noitapillit ovat yksinkertaisesti hyviä siksi, että minä tykkään niistä.

Veljeni tykkäsi pienenä eskimopuikoista, ja söi niitä kerran 14. Sen jälkeen hänen päätänsä alkoi särkeä jäätelöä syödessä. Tarinan opetus -- koska sellainen täytyy olla, mieluiten tarinan lopussa, ja sellainen, että paha saa palkkansa -- on, että toisin kuin usein kuvitellaan, sietokyky ei aina kasva kulutuksen myötä. Toisto voi alkaa hirvittää. Siitä voi tulla paha olo, tai mikä pahinta, maneeri. Ja kuinkas sitten suu pannaan?

Että sopiskos seuraavalla kerralla mehujää?

Kumma kyllä, soittimessa kolmatta päivää pyörivä levy ei vielä tunnu toistolta. Pannaan tämä päivä ylös, ja lasketaan kauanko siihen menee. Pohditaan sillä välin, onko mahdollista, että naisia kiinnostavat eri asiat kuin miehiä. (Kas, kun en ole koskaan tykännyt eskimopuikoista, mutta tykkäsin laulaa c-kasetille joulu- ja pääsiäisvirsiä duettona isäni kanssa: Tiellä ken vaeltaa...)

Ai mikä koherenssi?